​Helmikuussa käväisin arvostelemassa Helsingissä, mutta siitä en kirjoitellut mitään. Jospa siis kirjoittaisin nyt hieman ajatuksia Porin tuomaroinnista...

Yleisesti ottaen laatu oli hyvää tai erittäin hyvää. Paljon standun mukaisia päitä ja ilmeitä, kauniitä tyyppejä ja kokonaisuudet yleensäkin miellyttivät. Erityishuomio myös upeista luonteista. Eläimiä oli mukava käsitellä, ja lähes kaikille olisinkin voinut antaa luonteesta kunniamaininnan. Miinuksena oli monen eläimen kunto, nimenomaan sen suhteen, että eläimet kaipasivat hieman lihasmassaa ja toisaalta monet olivat hieman tuhteja. Päivän aikana lyhytkarvaisissa ja pitkäkarvaisissa vain muutama eläin oli mielestäni oikeasti loistavassa kunnossa. OK-kuntoisia oli sitten jo enemmän. 

Vaaka oli jälleen mukana. Toisaalta ihan oman mielenkiinnon vuoksi, toisaalta taas minusta arvosteluissa on kiva lisä saada eläimen sen hetkinen paino arvostelulappuun. Tällä kertaa laittelin painoja myös itselle ylös, ja tein niistä yhden näyttelyn koonnin. 

Lyhytkarvaiset (17 kpl) olivat lähes kauttaaltaan yli ihannekoon - suuria. Standardin mukaan syyrianhamsterin ihannekoko on meillä 160-200 grammaa. 68,75% arvostelluista eläimistä oli yli ihannekoon. Ihannekoon ylittäneiden keskiarvopaino oli 220,64 grammaa. Suurin eläin painoi 244 grammaa. Myös ihannekokoon mahtuneiden eläinten keskiarvokoko nousi 192,75 grammaan, joka kertoo niidenkin keskiarvon todella lähenevän standardin ihanteen yläpainoa. 

Pitkäkarvaisissa (18 kpl) tilanne oli parempi. Niistäkin kuitenkin lähemmäs puolet (41,18%) oli yli 200 grammaisia. Ylikokoisten keskiarvo oli 212,57 grammaa. Suurin eläin oli 222 grammainen. Ihannekoon sisälle mahtuneiden keskiarvopaino oli 177,75 grammaa, joka on jo ihan kiva luku. 

Ei-standuissa tilanne oli paras. Toki otantakin oli pienempi kahdeksalla eläimellä. Kahdeksasta eläimestä viisi mahtui ihannekokoon. Ihannekoon sisälle mahtuneiden keskiarvo oli 188,8 grammaa. Suurin eläin ei-standuissa painoi 206 grammaa, joka on vain pieni ylitys ihanteesta. 

​Iso eläin on usein näyttävä, ja näin ollen tulee helpommin myös palkituksi. Varsinkin, jos mittarina on vain omat silmät ja tuntuma. Itsellä ihannekoon selkeä ylitys / alitus pudottaa arvosanaa, mutta siltikin eläin, joka muilta ominaisuuksiltaan olisi erinomainen, voi erittäin hyvällä -arvosanalla yltää sijoituksiin, jopa voittoon asti. Näin kävikin lyhytkarvaisissa, jossa muuten laadukas eläin oli yli ihannekoon. Koko on kuitenkin vain yksi arvosteltava osio. 

​Lyhytkarvaisissa voiton vei normaalin värinen, puolivuotias uros Goldline's Numb (om. Jessica Gullblom), jolla puhutteleva kokonaisuus. Pojalla oli erinomainen pää ja tyypiltäänkin hän oli erinomainen. Väri oli ikäisekseen myöskin erittäin hyvä. Suurimpana miinuksena eläimellä oli koko, jonka takia yleisarvosana laski erinomaisesta erittäin hyvään. Tällä kokonaisuudella kuitenkin luokan voitto.

Toiseksi sijoitin kauniin creme naaraan FIN MVA OSJH30V Melodic Rock (om Siiri Stenius), joka valmistui myös tuplamuotovalioksi (TMVA). Melodic Rock loisti värillään, joka oli pysäyttävän oikean cremen sävyinen. Eläin oli tasaisen laadukas ja on todella ansainnut TMVA-tittelinsä.

Kolmanneksi tuli Goldline's Monopoly (om. Jessica Gullblom), tasapainoinen keltainen uros, erittäin hyvällä kokonaisuudella. Värimerkeissä ja tikkauksessa oli vielä toivomisen varaa, mutta huomioiden eläimen iän, oli tikkauskin jo hyvällä vauhdilla vahvistumassa. ​

​Kaikki kyseisen luokan sijoittuneet saivat sertin. Lisäksi jaoin yhden irtosertin ertittäin hyvälle avoimen luokan soopelisuklaa satiini -naaraalle Kylmä Heila (om. Siiri Stenius). Eläin oli erittäin hyvässä kunnossa, ja puhutteli kokonaisuudellaan. 

Tuomarin suosikiksi nousi FIN MVA OSJH30V Melodic Rock ja paras nuori oli Violins Playing (om. Siiri Stenius)

​Kolmanneksi sijoitin ms valkoisen Goldline´s I Need You (om. Jessica Gullblom). Hakemalla kaunista pyöreää päätä, voimme mennä jo hieman äärilaidoille, mutta tässä eläimessä pää oli pyöreä, liioittelematon ja siksi juuri turvallisen kaunis. Eläin olisi kilpaillut kärkisijasta, mutta valitettavasti hän oli käynyt vähän ahkerasti jyvävarastollaan, ja oli hieman pyöreähkössä kunnossa. Väri oli puhtaan sävyinen, ja eläin oli erittäin hyvän tyyppinen kauttaaltaan. Tämä eläin valmistui myös Suomen Muotovalioksi.

​Neljännen sijan Porissa nappasi Goldline´s Cha Cha Cha (om. Jessica Gullblom). Tämä puolivuotias luonnonvalkoinen uros omasi juuri oiken luonnonvalkoisen, persikan sävyyn taittavan värin. Kokonaisuus oli erittäin hyvä kauniilla päällä ja tyypillä. Näyttelypäivänä oli hänkin käynyt siellä jyvävarastolla hieman useammin.

​Ihastuin kovasti ms valkoiseen avoimen luokan urokseen Goldline´s Skeletor (om. Jessica Gullblom). Eläin valmistui muotovalioksi, joten muutkin tuomarit ovat hänestä tykänneet. Valitettavasti hän oli selkeästi yli ihannekoon, jonka takia ERInomainen laatuarvostelu jäi saamatta. Väri oli puhtaan valkoinen.

Luonnonvalkoinen avoimen luokan uros Goldline´s Hirveä Hirvikärpäinen (om. Jessica Gullblom) omasi kauniin pään ja upean turkin. Näyttelypäivänä oli hieman hoikahko, mutta näyttävyys ja tasapainoisuus toi hänelle kuitenkin irtosertin.

Tuomarin suosikiksi valikoitui Hailakka Halloumi (om. Sanni Heinämäki)
Paras nuori oli Sateenkaaren Only One (om. Satu Karjalainen)
Paras veteraani Gazeem*** (om. Siiri Stenius)

Sekä lyhyt- että pitkäkarvaisissa kärki oli tasainen, ja annoinkin kaikille sijoittuneille sertin, sekä vielä yhden irtosertin.

Ei-standardiluokka oli kokonaisuudessaan jopa standardiluokkia tasaisempi. Vaikka luokassa oli vain kahdeksan eläintä, niin viisi sijoittunutta oli sijoituksensa ansainneet. Mielestäni kilpailuluokan osallistujamäärä ei vaikuta sijoittamisten määrään, vaan sijoitan mielelläni vaikka jokaisen, jos ne laadultaan sijoituksille yltää.

Hamsterivuoden päätapahtuma Grand Gala pidettiin tänä vuonna näinkin myöhään. Pakkanen aiheutti varmasti monelle lisäpohdintaa aamulla, mutta onneksi sisällä oli lämmin.

Arvostelin pitkäkarvaiset ja ei-stardardiluokan syyrianhamsterit. Pitkäkarvaisia oli paikalla 50 hamsteria ja ei-standardiluokassa 15. Hurja määrä arvosteltavaa.

Pitkäkarvaisista yleisvaikutelman plussapuolelle jäi useat kauniin, leveät ja sopivan lyhyet päät ja oikeanlaiset, standardin mukaiset tyypit. Monet olivat myös erittäin kivassa kunnossa, ja luonteet olivat kivat.  Miinuspuolelle menivät turkit, joissa ei montaa erikoisen hyvää löytynyt, onneksi kuitenkin ihan sellaista ”ok-sarjaa”. Väreissä oli myös huomauttamista, mutta se on kohtuu yleistä, että niitä rikkaan värisiä, oikeilla tikkauksilla ja värimerkeillä olevia eläimiä ei joka oksalla kasva.

Ei-standardiluokassa turkit olivat paljon parempia, mutta siellä sitten kunnosta tuli huomautuksia monelle. Oli paljon tuhtia eläimiä, tai eläimiä, jotka kaipasivat lisää lihaksia. Osasta tuli mielikuva, että olivat olleet vähän tuhteja, ja sitten oli laihdutettu eläin nopeasti, jolloin eläin oli jäänyt kovin löysäksi.

Muutamia liian suuria eläimiä tuli myös molemmissa luokissa vastaan. Mikäli eläin on vain hieman yli standardin ihanteen (160g-200g), ei tämä minulla arvosanaan vaikuta. Sen sijaan kun painoa alkaa olla jo reippaasti yli, laskee arvosana pakostakin. Suurimmat olivat yli 230 grammaisia. Muutama erittäin pienikin paikalla oli, joka myös on arvosanaa alentava. Tässäkin sama juttu, että sellainen 150 grammainen on vielä ihan ”fine”, mutta jos paino alkaa olla 120-130g aikuisella eläimellä, vaikuttaa tämä jo minulla arvosanassa.

​Tällä kertaa en jakanut yhtään ERInomaista. Kummankin luokan voittajien arvosanat olivat Erittäin Hyviä, ja sijoituksille pääsi muutama eläin myös EH- :lla. Pitkäkarvaisissa jaoin myös yhden hylätyn (knikki) ja muutama T+:aa.

MelkoHyviä ja Tyydyttäviä yhdisti lähes kaikkia se, etteivät ne olleet näyttelykunnossa. Kannattaa näiden eläinten osalta tarkistaa pohjamateriaalit, ruokinta ja ne liikkumismahdollisuudetkin.

​Nauha oli kokonainen, mutta valitettavasti epätasainen. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada, enkä halunnut epätasaisuudessa rangaista liikaa. Kokonaisuudessaan kaunis eläin, jolle halusin myös antaa sertin. Hän voitti myös itselleen tittelin GG21.

​​Kakkoseksi tullut oli myös vahvasti kiinni voitosta. Tämä komea musta avoimen luokan uros oli niin ikään Emma Niirasen omistama, Goldline's Än Yy Tee Nyt. Tämän ikäisen pojan turkkiin olisin kaivannut kuitenkin enemmän laahusta, ja takaa turkissa oli hieman heikompi sävy. Hänellä oli kuitenkin erinomainen pää ja tyyppi, ja pääosin mustassakin oli kiva päävärin sävy. Erittäin näyttävä ja kivaluonteinen eläin tämäkin. Myös tämä hamsteri sai myös sertin.

​Tikkaukset olivat lähes kauttaaltaan puutteelliset niillä väreillä, joiden standardi sen toivoo. Varsinkaan normaalin väriset pk syrkit eivät tässä näyttelyssä saavuttaneet standardin toivomaa värisävyä tikkauksineen.

Useampi eläin oli tarjolla sijoille 4-5. Neljänneksi kiilasi Pikkumökin Aamukaste (om. Terttu Rousu), upea satiini kupari värinen avoimen luokan naaras. Tälle eläimelle halusin antaa myös pääkuman.

Viidenneksi sijoittui cinnamon valkonauhainen nuori uros Marmel's Nakkikioski (om. Sanni Heinämäki). Myös tämän eläimen kohdalle olen itselleni kirjannut huomautuksen lupaavasta päästä.

Sijoituksilta putosi tällä kertaa seepianharmaa Goldline's Immortal ja ruoste Niinpal Gauhian Pai Pai Peipi. Molemmat erittäin lupaavia nuoria uroksia, joiden uskon vielä nousevan esille, mikäli kehitys jatkuu samanlaisena.

Lähes vuosi on vierähtänyt viime tuomaroinnistani. Onneksi nyt kuitenkin kaiken maailman pöpötilanteet olivat sen verran rauhoittuneet, että pääsimme pitkästä aikaa kokoontumaan Suomen Hamsteriyhdistyksen järjestämään hamsterinäyttelyyn!

Hamstereita oli ilmoitettu sen verran, että Marjut Kaakinen ei kaikkia syrkkejä pystynyt yksin arvostelemaan, joten jätin muutaman oman tyypin ilmoittamatta, ja lähdin auttamaan. Arvostelin tällä kertaa pitkäkarvaiset ja ei standardi -syyrianhamsterit. Pitkäkarvaisia syrkkejä oli paikalla 45 ja ES standardeissa oli 14 eläintä.

Pirkanmaan nakertajien näyttelyssä arvostelin ei-standardi syyrianhamsterit (18 kpl) ja ensimmäisen kerran lyhytkarvaiset syyrianhamsterit (30 kpl).

Uutena tuomarina edelleen haen sitä omaa tyyliäni, ja koinkin, että tällä kertaa palkittavaksi päätyivätkin kovin erityyppiset eläimet kun ensimmäisellä tuomarointikerrallani (jolloin arvostelin pk:t ja es:t). Jäinkin pohtimaan asiaa jälkikäteen, ja totesin sen olevan yksi tärkeäkin asia tuomarointitielläni. Viimeksi painoarvo oli minulla tuomaroinnissa huomattavan vahvasti päässä ja tyypissä, tällä kertaa katselin eläimiä ehkä enemmän kokonaisuutena – ilman niin selkeää painoarvoitusta.

Erityisen mielenkiintoista oli huomata, että tällä kertaa katsoin hamstereiden päitä hieman eri näkövinkkelistä. Näinhän se on. Harvemmin vastaan tulee sitä ”tämä on täydellinen jokaiselta osalta” - päitä / ilmeitä, vaan usein toisella on tämä asia hyvin, toisella tuo. Yksi oleellinen asia itselleni päätä arvostellessa on pään leveys / pyöreys.
Standardi sanoo:
”Pään täytyy olla leveä, kasvojen on oltava lyhyet ja kuonon pyöreä. Otsassa tulee olla erottuva otsapenger. Pään tulee olla kooltaan sopusuhtainen vartaloon nähden.”
​
Päiden osalta tällä kertaa paikalla oli enemmän eläimiä, joiden päät edestä päin ehkä näyttivät pyöreiltä, mutta sivusta pään pituus oli pidempi ja otsassa oli puutteita. Päässä olevista virheistä kielii usein myös silmien asento. Useammalle mainitsin, että silmien katse suuntautuu sivulle. Kasvattajien kannattaakin yhtenä pointtina päätä arvostellessaan huomioida silmät. Katseen suuntautuminen hieman sivulle, kieliikin usein pään mittasuhteissa olevista virheistä.

Se, mikä ehkä pään pyöreydessä osan eläimien kanssa menetettiin, voitettiinkin esim. kuono-osissa. Monella oli kaunis pyöristynyt kuono-osa, vaikka pää muuten oli pidemmän mallinen.

Mielenkiintoista olikin todeta, että päässä itsessään on monia osa-alueita, joita voi arvottaa. Vaikka päässä olisi joku puute, voi siinä samalla toinen osa-alue olla tosi hyvä.

Omassa kasvatustyössäni arvostan korkealle pyöreää päätä, ja kasvattini ovatkin usein aika ”nallepäisiä”. Näin ollen se tyyppi on itselleni tutumpi ja "osuu silmään". Se ei kuitenkaan ole, eikä saa olla, päässä se ainoa tavoiteltava asia. Eri kasvattajien eläinten pään tyypeissä on eri vahvuuksia, ja tällä kertaa olin iloinen voidessani löytää niitä vahvuuksia ja katsoa eläimiä tältä osin hieman uusin silmin. Näin sitä itsekin oppii – niin tuomarina kuin kasvattajanakin.

Edelleen ihannepään tulisi olla standardin mukainen. Leveä, lyhyt ja näin ollen pyöreä. Silmien tulisi sijoittua kauas toisistaan, mikä tietysti ei ole mahdollista, mikäli pää on kapean mallinen. Vaikka etsimme ja tavoittelemme täydellisyyttä, niin kannattaa kuitenkin arvostaa myös niitä pienempiä osa-alueita, jotka eläimessä on hyvin.

Korvien osalta suuria korvia näkyi paljon. Jälleen yksi yksityiskohta, johon kannattaa kasvatuksessa kiinnittää huomiota. Nimenomaan yksityiskohta kohti täydellisyyttä. Suuret korvat ovat yksi mahdollinen virhe, mutta yksittäinen asia. Yksittäinen pieni asia ei saa mielestäni määrittää koko eläintä huonoksi.

Jonkin verran näkyi tyypiltään takapainoisia eläimiä. Tämä tarkoittaa sitä, että katsoessa näyttää siltä, että eläimen massasta suurempi osa on takana. Eläimestä tulee hieman päärynän mallisen näköinen. Uroksissa näkyi myös muutamia jo siinä ja siinä liiankin pitkiä eläimiä. Tällä kertaa en kuitenkaan tarttunut tähän aiheeseen kovin vahvasti, vaan saatoin kirjata vielä ihan ”ok”:n tyyppiin, vaikka jo hieman ajatuksissa pohdin, että saisi olla vähän lyhempi. Uroksethan saavat olla hieman pidemmän mallisia naaraisiin verrattuna. Kasvattajien kannattaa kuitenkin myös pysyä hereillä, että oikea tyyppi pysyy lajissa.

Ehkä tästä näyttelyistä suurimmaksi ihmetyksen aiheeksi nousi itselleni eläinten kunnot. Yllättävän suuri osa olisi hyötynyt lisämassasta tai vähintään paremmasta lihaksistosta. Muutamia hieman tuhteja tyyppejä löytyi myös. ES:ssä vihdoin tuli kaksi oikein kivakuntoista hamsteria käsiini. Quasi Dictum (om. Hilma Renkola) ja Neiti Näpsä (om. Cecilia Wargh) erottuivat huimasti muista. Käsissä he tuntuivat hyväkuntoisilta, jänteviltä ja lihaksikkailta. Nämä kaksi palkitsinkin kunniamaininnalla kunnosta.

Värit ja kuviot ovat maailma, joka on pohdituttanut minua oman hamsterinäyttelyharrastuksen alkuajoista asti. On mahtavaa, että meillä on väristandardit, jotka määrittelevät sen ihannesävyn standuväreille ja kuvioille. Ne tuleekin olla yhtenä suurena kokonaisuudessa niin jalostuksessa kuin näyttelyarvosteluissa. Värit kuitenkin elävät usein myös esim. eläimen iän tai turkin kasvuvaiheen mukaan. Monet värit rikastuvat iän myötä. Osa väreistä kokee rumempia vaiheita – tyypillisenä esimerkkinä musta ja sininen, joilla usein on niitä ”rusehtavia aikoja”. Satiini usein tummentaa suurinta osaa pääväreistä, kun taas laikut ja jo ihan pitkäkarvaisuus vaalentavat. On selvää, että esim. satiini normaali ja perusturkkinen normaali tai vaikka normaali laikukas eivät oikein päävärin sävyssä ole lähtökohtaisesti tasa-arvoisia. Toki meillä voi olla aivan upeasävyinen normaali laikukas tai heikkosävyinen satiiniturkkinen normaali, mutta on tärkeää muistaa, että on asioita, jotka vaikuttavat värisävyihin. Itse arvostellessani haluan tätä huomioida, enkä halua vaatia esim. sijoittaessani samaa värisävyä siltä laikukkaalta verrattuna vaikka siihen satiiniin.

Sama pätee esim. nuoriin eläimiin. Olisi minusta epäreilua odottaa nuorelta eläimeltä tietyissä väreissä erittäin rikasta sävyä – keskenhän se on. Hyvänä esimerkkinä tällaisestä väristä on keltainen, joka usein saa väriinsä syvyyttä iän mukaan.

Kuviot ne vasta monimutkaiseksi homman tekevätkin. Se, että saisi hyvätyyppiselle, upeaväriselle eläimelle vielä täydellisen kuvioinnin, voi jo sitten verrata jonkin sortin lottovoittoon. En kuitenkaan soisi, että näyttelyharrastajat tai varsinkaan kasvattajat jättäisivät kuviokasvatuksen kokonaan pois sen takia, että käytännössä aika harvalla eläimellä on loistava kuviointi. Ihannekuvio on hyvä pitää mielessä, mutta itse en halua rangaista kohtuuttomasti myöskään siitä, että siihen ihanteeseen harvemmin päästään. Kaunis, hyvä eläin on kaunis hyvä eläin, vaikka sillä nyt olisikin muutama kilpparilaikku liian vähän, rikkonainen / epätasainen nauha tai laikkuja epätasaisesti. Toki arvostelussa on hyvä asioista mainita, mutta esim. sijoituksilta en halua pudottaa muuten kivaa eläintä sen takia, että kuvio ei ole täydellinen.

Kun se täydellisen tai edes lähes täydellisen värin tai kuvion omaava eläin tulee vastaan, saa se ehdottomasti vau-efektin aikaan. Jos sen lisäksi eläin on muutenkin vau, niin voittajahan se on! Niitä kaikilta osin hienoja sieltä näyttelyistä yritetään löytää ja palkita, mutta totuus lienee, että usein jossain kohdin eläimessä vaikka sen värin perusteella olisi enemmänkin parannettavan varaa. Mihin kohtaan sen riman sitten nostaa... Mitä vielä antaa jonkin verran anteeksi, ja missä kohtaa sitten menee jo se ”ei-käy” -raja, onkin jokaisen tuomarin itse määriteltävä.

Luonne ja käsiteltävyys... Siinä se vasta yksi osa-alue onkin!

Ensisijaisesti hamsterit elävät lemmikkeinä. Vaikka meillä on lemmikkiluokka (PET), jossa käsiteltävyyden painoarvo on todella suuri, niin myös ulkomuotoluokassa sen tärkeys tulee minusta olla huomioitu.

Ulkkikseen osallistuvan syrkin ei mielestäni tarvi olla sellainen ”kaiken kestävä pallutettava”, mutta hyvin käsiteltävissä ja tutkittavissa sen tulee olla. Jos eläintä on vaikea käsitellä, ei se mielestäni ole voittaja-ainesta. Hyvin käsiteltävän ei kuitenkaan tarvitse olla luonteeltaan ”rauhallinen nallukka”. Vaikka eläin olisi vilkas ja ehkä vähän malttamatonkin, niin se silti voi ilmentää ystävällisyyttä, luottavaisuutta ja tietynlaista rentoutta. Pitää myös huomioida tilanteen erikoislaatuisuus. Juuri herätetty hamsteri voi olla hetken hämmentynyt. Siksi on tarvittaessa annettava eläimelle hetki aikaa, ennen kuin arvioi sen käsiteltävyyttä.

​​Halusin muistuttaa omalta osalta luonteen ja käsiteltävyyden tärkeyttä myös ulkomuotoluokassa, ja siksi jaoin tällä kertaa niille erittäin luottavaisesti suhtautuville käsitteltäville kavereille kunniamainintoja käsiteltävyydestä / luonteesta. Tällaisen kunniamaininnan saivat tällä kertaa Lea Kallion Äxxönrajoitettu Äxxönisti, Sanni Heinämäen Riittävästi Raitis, Nella Lampisen Ukkosen Uhmaus, Siiri Steniuksen Pikkumökin Taika ja Sateenkaaren Samba, sekä Hilma Renkolan Quod Sciam.

Kaisla Jaakola-Siimeksen kolmanneksi sertilla sijoittunut Noctis Peter Pan valikoitui myös tuomarin suosikiksi. Tämä musta laikukas poika omasi mm. hyvän mustan värin, Kuvio ei ollut siltä osin standardin mukainen, että eläin ei antanut mielikuvaa valkoisesta eläimestä, vaan oli kuvion suhteen ns. peilikuva. En kuitenkaan halunnut tästä rangaista kohtuuttomasti muuten todella hienoa eläintä.

Ei-standardissa oli kokonaisuudessa tasaisempi taso. Luokan voittaja ps luonnonvalkoinen Satu Karjalaisen Lily of the Valley kiilasi tällä kertaa kärkeen tyyppinsä ja kokonaisuutensa tasaisuuden takia. Sijoituksille ylsivät myös Heidi Väyrysen Prim Rose, Krista Jokisen ja Maya Lassilan Tabü, Pihla Jaako-Siimeksen Noctis Maija Poppanen ja Hilma Renkolan Quasi Dictum.

Tuomarin suosikiksi erittäin kova pyrkijä oli myös hopeakyyhkynharmaa kk Siesta (om. Jessica Gullblom), jolle minun pitikin antaa myös kuviokunniamaininta, mutta valitettavasti en huomannut sitä kirjailla palkintolistoille. Kyseisen eläimen nenän edestä TS-palkinnon nappasi Quasi Dictum. 

Kokonaisuudessaan jälleen opettavainen tuomarointi, joka herätti paljon ajatuksia. Kuten taas huomasitte, niin myös vaaka oli minulla käytössä. Ja hyvä niin, sillä kyllä se välillä pääsee yllättämään, vaikka kuinka olettaa osaavansa käsimääräisesti jo arvioida noita kokoja. Koon suhteen päivän pienimmät painoivat n. 130g ja suurimmat lähemmäs 270g. Omasta kokemuksesta olen oppinut, että pienet voivat kasvaa yllättävän kauan (jopa vielä avoimen luokan ikäisinä), joten pieni koko itsessään ei yleisesti ottaen minua niin huolestuta. Myöskin pikkuisen ihannekoosta yli meneminen ei suuria tunteita minussa aiheuta, mutta siinä kohden kun mennään jo huimasti yli ihannekoon, vaikuttaa asia jo arvosanassakin. Onneksi suurin osa mukana olevista meni kivasti ihannekokoon. 

Kiitän jälleen kaikkia minulle eläimensä arvosteltavaksi tuoneita. Samoin kiitokset lähtevät reippaille nuorille, jotka toimivat sihteerinäni ja assarinani. Assarin työ varsinkin oli tässä näyttelyssä hurjan vaativa pienen luettelomokan takia. Hyvin veditte nuoret! 

Toivotaan korona ei estä loppuvuoden suunniteltuja näyttelyitä, ja päästään taas syksyn mittaan näyttelemään ja oppimaan lisää hamstereista!
.

Valmistuin ulm-tuomariksi syyrianhamstereille loppuvuonna 2019. Minut kutsuttiin tuomaroimaan pitkäkarvaisia ja ei-standu -syyrianhamstereita Nurmijärvelle 14.3.2020.

​Aloitin pitkäkarvaisista, joita olikin ilmoitettu runsas määrä paikalle. Hämmennystä saattoi joillekin aiheuttaa se, että olin napannut keittiövaa'an mukaan. Syyrianhamsterin ihannekoko on 160-200g, ja näkyvissä on ollut koon huolestuttavaakin suurenemista. Toki puntari ei todellakaan kerro kaikkea, vaan painoon vaikuttaa myös mm. ikä, hamsterin lihasmassa ja tietysti sekin, onko eläin laihassa tai päinvastoin lihavassa kunnossa. Pelkän puntarin lukeman mukaan siis ei koon arviointia voi tehdä.

Olin jo ennen arvostelua pohtinut, mikä on oma ajatusmaailmani koon suhteen. Nuorien kohdalla puntaroiminen on aika turhaa, ellei kyseessä ole ikäisekseen jo todella suuri eläin. Nuoret kasvavat vielä, joten selvää on, että ihannekoko ei vielä ole tavoite. Sen sijaan muutaman nuoren eläimen kohdalla jouduin alentamaan arvosanaa jonkin verrankin nyt jo liian suuren koon takia.

Puntari olikin hyvä olla olemassa. Vaikka itse punnitsen kotona omiani, ja näin ollen tietty tuntuma on aika voimakkaastikin olemassa koon arvioinnissa, niin siitä huolimatta tuli yllätyksiä. Löytyi eläimiä, joiden oletin olevan painoltaan pienempiä kuin olivat, ja puntari näyttikin yllättävän isoa lukemaa. Samoin muutaman suuren kohdalta oletin painoa olevan reippaastikin enemmän, ja eläin olikin vain inan yli ihannekoon. Yhteenvetona totesinkin, että silmä voi huijata paljonkin. Lisäksi kun tähän yhtälöön lisää vielä sen eläimen kunnon (lihakkuus/hoikkuus/lihavuus)...

Ihannekoko on ihannekoko. Se, että eläin on pikkuisen auki tai pikkuisen yli, ei vielä aiheuttanut itselläni suuria arvosanaan. Valitsemani päivän voittajat olivat molemmat hieman yli 200g ja saivat arvostelussaan maininnan ihannekoon ylittävästä koosta. Päivän suurin eläin taisi olla n. 240 g ja hieman muutenkin tuhdissa kunnossa. Muuten ihan ERI:n arvoinen eläin, mutta arvosana putosi tällä alemmas koon takia. Kyseinen eläin ei myöskään koonsa takia enää yltänyt sijoituksille, vaikka varmasti olisi sijoituspaikoista kilpaillut pienempänä.

Koko oli siis yksi asia, jota ensimmäisellä tuomaroinnilla seurailin. MUTTA se ei toki ole mikään ainoa asia. Mihinkään yhteen asiaan ei mielestäni voi tuijoittaa. Loppujen lopuksi eläin on aina kokonaisuus.

Toinen asia, joka aiheutti hieman pohdintaa, oli hermostuneet eläimet. Varsinkin nuorien osalta on ymmärrettävää, että tilanne voi olla pelottava. Näille hermostuneemmille yritinkin antaa aikaa, ja toki erityinen tarkkaavaisuus käsittelyssä on selvää, jos eläin hermostunut. Siitä huolimatta tapahtui heti alussa harmittava pelokkaan hamsterin pöydältä lattialle hyppääminen. Onneksi näytti siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Ainakin loppuarvostelun aikana pieni kaveri vaikutti olevan kunnossa.

Luonne on yksi tärkeimmistä asioista hamsterissa. Se, että eläintä pelottaa outo ja uusi tilanne, ei toki kerro vielä kokonaisuudessaan huonosta luonteesta (varsinkaan nuorella tai kokemattomalla), mutta tuomarin tehtävä on arvioida eläintä siinä kunnossa, kun se esitettäessä on. Tilanteet voivat muuttua tosi nopeasti. Sama eläin voi lemmikkipöydällä olla tosi mukavasti käsiteltävä, ja tullessaan ulkkispöydälle, onkin hermostunut ja vaikeasti käsiteltävä – tai toisin päin. Hermostunut eläin ei kuitenkaan ole parhaimmillaan, joten tältä osin sen hetkinen luonne myös vaikuttaa arvostelussa ja arvosanaan. Nurmijärvellä näitä hermostuneita yksilöitä oli hieman enemmän, kuin mihin olen yleisesti törmännyt näyttelyissä (esim. koearvosteluja tehdessäni). Näin ollen tämä tärkeä osuus, luonne on asia, johon kannattaa aina kiinnittää huomiota.

Näin uutena tuomarina pitää osata olla nöyrä, ja ymmärtää, ettei tiedä vielä kaikkea. Vielä ei myöskään ole selkeää rutiinia, jonka mukaan itse toimia tai suuria ajatuksia, mitkä ovat niitä asioita, jotka Suomen syrkeissä on päässeet negatiivisesti valloilleen, ja siksi vaativat erityistä huomiota. Näihin asioihin tarvitaan vankkaa kokemusta ja pidempää kannan seurantaa. Toki ne asiat myös muuttuvat. Välillä vallalla voi olla ongelmia vaikka vahvasti takapainotteisissa tyypeissä, muutaman hamsterisukupolven päästä taas se asia on kunnossa, mutta lajiin onkin tullut vaikka kapeita päitä tai suurta / pientä kokoa. Tästä seuraa, että samasta virheestä voidaan eri aikakausina rokottaa eri tavalla.

Omassa arvostelussa etsinnässä on vielä myös ne omat tärkeysjärjestykset. Kun rinnakkain on kaunis eläin, jossa tyyppi, koko, pää ja kunto on kohdillaan, mutta väri vain kohtuullinen – tai päin vastoin, upean värinen eläin, joka on ihan ”perushamsteri” tyypiltään ja omaa ehkä hieman heikomman pään tms. niin tällöin asia menee arvottamisen puolelle. Toiselle tuomarille saattaa olla oleellisempaa se upea väri (väristandardi), toinen taas katsoo enemmän sormiensa läpi sitä heikompaa väriä, ja antaa painoarvoa enemmän sille perusstandardille. Ihanne-eläimessä toki kaikki ovat kohdillaan, mutta niin onnellisessa asemassa harvemmin ollaan, että ei mitään huomauttamista olisi. Täydellistä eläintä kun ei ole.

Värit ovat aloitteleville tuomareille vaikeampi osuus. Ne ”omat värit”, joita itse kasvatan, tai joita itselle tulee kasvatuksen ”sivutuotteina”, ovat hyvällä tietopohjalla, mutta itselle vieraammat värit on haasteellisempia arvostella. Tässä kohdassa on vielä värejä, joita en ole itse edes koskaan nähnyt! Tällöin on selvää, että pelkän standardikuvan ja kuvauksen perusteella arvosteleminen on hankalaa. Aikansa ottaa, ennen kuin mieleen painuu jokaisesta väristä se ”ihannesävy”, johon sitten muita saman värisiä eläimiä vertaa. Tämä kaikki on sitä, mitä ei vain voi oppia ”lukemalla” tai tuomarikoulutuksen aikana. Tarvitaan paljon kokemusta, joka syntyy vain tuomarointeja tekemällä ja eläimiä siinä nähdessä.

Nurmijärvellä painoarvoni olikin selkeästi ja luonnollisesti sillä alueella, joka on itselle varmempi – eli tyypissä ja päässä. Jonkin verran tuli vastaan kapeampaa ja pidempää päätyyppiä. Standardi sanoo, että pään täytyy olla leveä, kasvojen on oltava lyhyet ja kuonon pyöreä. Erottuvaa, kapeaa kuono-osaa näkee paljon, ja nuorella eläimellä se usein on ”kasvuvaihe”. Leveys ei kuitenkaan ole pään arvostelussa ainoa huomioitava asia. Kapeammassakin päässä voi olla vaikka hyvä otsa ja ”muut asiat kohdillaan”.

Myöskin suurempia korvia tuli aika paljon vastaan. Samoin vastaavasti hieman liiankin pientä silmien kokoa. Silmät ovatkin usein yllättävän oleellinen yksityiskohta. Ne antavat oikean kokoisina ja asentoisina eläimelle ja sen ilmeelle sellaisen viimeisen silauksen. Usein myös väärässä kohdassa olevat tai väärän malliset silmät kertovat pään mittasuhteiden muista virheistä.

Tyypiltään löysin paljon hyviä eläimiä. Naaraat olivat lähes kaikki kivan mallisia. Urokset hieman pidempiä, kuten saavatkin olla. Jonkin verran löytyi takapainotteisuutta, jolloin eläimen etuosa on ”vaatimattomampi” ja hennompi. Samoin kokonaisuutta häiritsi muutamalla eläimellä pään pieni koko suhteessa eläimen koko kokoon.

Turkki oli Nurmijärven näyttelyssä pääosin eläimillä aika vaatimaton. Ei varsinaisesti huolestuttava, vaan lähinnä sellaista ”kelpaa, muta ei mitenkään näyttävä”. Epätasaisia turkkeja löytyi niin tiheydeltään kuin pituudeltaan. Myös turkin kuivuudesta mainitsin muutamille. Näissä asioissa on varmasti vaikuttamassa myös vuodenaika.

Suurin huolenaiheeni osuisikin eläinten kuntoon. Yllättävän paljon oli liian hoikkia eläimiä, ja niitä eläimiä, jotka olisivat hyötyneet hurjasti paremmasta lihasmassasta. Toisaalta toisessa ääripäässä oli hieman tuhdit eläimet. Paljon oli myös niitä, joille kirjoitutin ”ei saa lihoa” - arvosteluun. Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti nuorten eläinten kuntoon. Useampia nuori oli vähintäänkin tuhti.