HAMSTERIT
Menu

Poikasia, uusia tulokkaita ja suruakin

12/12/2015

0 Comments

 
Onpa parissa viikossa tapahtunut paljon!

Aloitetaan kuitenkin E-neitosista.

E-neitoset

Edelleen olisi kotia vailla kolme laventelityttöstä. Olen hieman yllättynyt, sillä olin varma, että nämä laventeli kuviolliset lähtevät ensimmäisinä - niin jännän värisiä ovat. Laventeli itsessään on aika harvinainen väri Suomessa - kuviollisena vielä harvinaisempi. Veikkaanpa, ettei tällaisenä laventeli valkonauhainenlaikukaskuvioisena ole tällä hetkellä montaa yksilöä koko maassa. Toki vaiheahan sitä on tietää, mitä esim. eläinkauppatukkurit tuottavat, mutta syrkkikasvattajien kautta en heti osaa heittää ketään, jolla lähiaikoina tällaisia olisi pesästä löytynyt.

Tytöt tulevat vielä hienosti keskenään toimeen - hyvä niin. Kyllähän he kuitenkin sinne ihan omaan kotiinsa mielellään varmasti muuttaisivat.

Tässä siis kuvasatoa eiliseltä neitosten touhuilusta:
Muutama kuva vielä näiden siskosta Epävakaasta, jolla jo koti. Neiti lähettää terkkuja Seinäjoelle! Lisäksi muutama siskoskuva :D

Bugin pesässä

Siellä niitä metsän pikku-Bugeja nyt on. Kaarna-iskä ylpeänä esittelee kymmenen POIKAANSA! Aika hauskasti arpa veti, mikäli nuo kaikki ovat poikia. Siltä ne äkkisilmäykseltä ainakin näytti. Toki voi olla, että katsoin jonkun sukupuolen väärin... Eli vielä pitää hieman odotella ja ihmetellä näiden kanssa.

Nämä poikaset ovat luovutusikäisiä alkuvuodesta. Jos oma pitkäkarvainen hamsteriystävä löytyy tästä poikueeta, niin rohkeasti ottamaan yhteyttä.

Tässäpä ensikuvat F:istä:

Uusia jäseniä hamsulassa

Kasvatustyö vaatii pohjalle aina uutta verta uusien sukulinjojen kautta. Varsinkin, kun pyrkii kasvattamaan näinkin uutta väriä kuin sininen. Joka poikueessa ei sinistä tule - eikä ole tarkoituskaan tulla, vaan teen myös yhdistelmiä, jossa haen siniseen linjaan ihan uutta verta. Siitä huolimatta, että poikueeseen ei voisi syntyä ko. väriä, tai edes sinisen kantajia.

Parin viikon aikana minulle on tullut kaksi uutta hamsterilasta. Sinistä väriä eri veritaustalla tuli Tanskasta asti tuomaan lyhytkarvainen sininen poika Danish Blue-De-Doo "Lego". Kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu Petralle!
Toinen uusi tulokkaista on pitkäkarvainen normaalinvärinen tyttö Wonderland's Auringonlasku, joka sai kasvattajanimensä mukaan kutsumanimeksi Liisa. Liisan isä on Hollannintuonti, ja emän suvusta löytyy mm. useita englantilaisia hamstereita. Kiitos Evelle tästä hienosta neitokaisesta.

Caipi on poissa

Lopuksi vielä suru-uutinen. Saksantuonti Little Hustler's Caipirol "Caipi" nukkui pois. Mielelläni olisi pikkuherran täällä vielä pitänyt, mutta kaikilla meillä on täällä oma aikamme. Onneksi Caipi elää jälkeläisissään ja lapsenlapsissaankin. Nuku hyvin pikkuinen.
0 Comments



Leave a Reply.

    RSS Feed


niinpal gauhian

© 2020
  • Etusivu
  • Syyrianhamsterit
    • Poikueet 2024 >
      • G4
      • H4
      • I4
      • J4
    • MENESTYNEET >
      • Valiot
      • Sertivoittajat
      • Voitajatittelit
  • Campbellit
    • MENESTYNEET CÄMPSYT >
      • Cämpsyjen sertivoittajat
      • Cämpsyjen Voittajatittelit
  • Roborovskit
  • Kotia Etsivät
  • Usein kysyttyä
  • Tuomarointi
  • Etusivu
  • Syyrianhamsterit
    • Poikueet 2024 >
      • G4
      • H4
      • I4
      • J4
    • MENESTYNEET >
      • Valiot
      • Sertivoittajat
      • Voitajatittelit
  • Campbellit
    • MENESTYNEET CÄMPSYT >
      • Cämpsyjen sertivoittajat
      • Cämpsyjen Voittajatittelit
  • Roborovskit
  • Kotia Etsivät
  • Usein kysyttyä
  • Tuomarointi