Ajatuksia ensimmäisestä tuomaroinnista / Nurmijärvi 14.3.2020

Valmistuin ulm-tuomariksi syyrianhamstereille loppuvuonna 2019. Minut kutsuttiin tuomaroimaan pitkäkarvaisia ja ei-standu -syyrianhamstereita Nurmijärvelle 14.3.2020.

​Aloitin pitkäkarvaisista, joita olikin ilmoitettu runsas määrä paikalle. Hämmennystä saattoi joillekin aiheuttaa se, että olin napannut keittiövaa'an mukaan. Syyrianhamsterin ihannekoko on 160-200g, ja näkyvissä on ollut koon huolestuttavaakin suurenemista. Toki puntari ei todellakaan kerro kaikkea, vaan painoon vaikuttaa myös mm. ikä, hamsterin lihasmassa ja tietysti sekin, onko eläin laihassa tai päinvastoin lihavassa kunnossa. Pelkän puntarin lukeman mukaan siis ei koon arviointia voi tehdä.

Olin jo ennen arvostelua pohtinut, mikä on oma ajatusmaailmani koon suhteen. Nuorien kohdalla puntaroiminen on aika turhaa, ellei kyseessä ole ikäisekseen jo todella suuri eläin. Nuoret kasvavat vielä, joten selvää on, että ihannekoko ei vielä ole tavoite. Sen sijaan muutaman nuoren eläimen kohdalla jouduin alentamaan arvosanaa jonkin verrankin nyt jo liian suuren koon takia.

Puntari olikin hyvä olla olemassa. Vaikka itse punnitsen kotona omiani, ja näin ollen tietty tuntuma on aika voimakkaastikin olemassa koon arvioinnissa, niin siitä huolimatta tuli yllätyksiä. Löytyi eläimiä, joiden oletin olevan painoltaan pienempiä kuin olivat, ja puntari näyttikin yllättävän isoa lukemaa. Samoin muutaman suuren kohdalta oletin painoa olevan reippaastikin enemmän, ja eläin olikin vain inan yli ihannekoon. Yhteenvetona totesinkin, että silmä voi huijata paljonkin. Lisäksi kun tähän yhtälöön lisää vielä sen eläimen kunnon (lihakkuus/hoikkuus/lihavuus)...

Ihannekoko on ihannekoko. Se, että eläin on pikkuisen auki tai pikkuisen yli, ei vielä aiheuttanut itselläni suuria arvosanaan. Valitsemani päivän voittajat olivat molemmat hieman yli 200g ja saivat arvostelussaan maininnan ihannekoon ylittävästä koosta. Päivän suurin eläin taisi olla n. 240 g ja hieman muutenkin tuhdissa kunnossa. Muuten ihan ERI:n arvoinen eläin, mutta arvosana putosi tällä alemmas koon takia. Kyseinen eläin ei myöskään koonsa takia enää yltänyt sijoituksille, vaikka varmasti olisi sijoituspaikoista kilpaillut pienempänä.

Koko oli siis yksi asia, jota ensimmäisellä tuomaroinnilla seurailin. MUTTA se ei toki ole mikään ainoa asia. Mihinkään yhteen asiaan ei mielestäni voi tuijoittaa. Loppujen lopuksi eläin on aina kokonaisuus.

Toinen asia, joka aiheutti hieman pohdintaa, oli hermostuneet eläimet. Varsinkin nuorien osalta on ymmärrettävää, että tilanne voi olla pelottava. Näille hermostuneemmille yritinkin antaa aikaa, ja toki erityinen tarkkaavaisuus käsittelyssä on selvää, jos eläin hermostunut. Siitä huolimatta tapahtui heti alussa harmittava pelokkaan hamsterin pöydältä lattialle hyppääminen. Onneksi näytti siltä, että selvisimme säikähdyksellä. Ainakin loppuarvostelun aikana pieni kaveri vaikutti olevan kunnossa.

Luonne on yksi tärkeimmistä asioista hamsterissa. Se, että eläintä pelottaa outo ja uusi tilanne, ei toki kerro vielä kokonaisuudessaan huonosta luonteesta (varsinkaan nuorella tai kokemattomalla), mutta tuomarin tehtävä on arvioida eläintä siinä kunnossa, kun se esitettäessä on. Tilanteet voivat muuttua tosi nopeasti. Sama eläin voi lemmikkipöydällä olla tosi mukavasti käsiteltävä, ja tullessaan ulkkispöydälle, onkin hermostunut ja vaikeasti käsiteltävä – tai toisin päin. Hermostunut eläin ei kuitenkaan ole parhaimmillaan, joten tältä osin sen hetkinen luonne myös vaikuttaa arvostelussa ja arvosanaan. Nurmijärvellä näitä hermostuneita yksilöitä oli hieman enemmän, kuin mihin olen yleisesti törmännyt näyttelyissä (esim. koearvosteluja tehdessäni). Näin ollen tämä tärkeä osuus, luonne on asia, johon kannattaa aina kiinnittää huomiota.

Näin uutena tuomarina pitää osata olla nöyrä, ja ymmärtää, ettei tiedä vielä kaikkea. Vielä ei myöskään ole selkeää rutiinia, jonka mukaan itse toimia tai suuria ajatuksia, mitkä ovat niitä asioita, jotka Suomen syrkeissä on päässeet negatiivisesti valloilleen, ja siksi vaativat erityistä huomiota. Näihin asioihin tarvitaan vankkaa kokemusta ja pidempää kannan seurantaa. Toki ne asiat myös muuttuvat. Välillä vallalla voi olla ongelmia vaikka vahvasti takapainotteisissa tyypeissä, muutaman hamsterisukupolven päästä taas se asia on kunnossa, mutta lajiin onkin tullut vaikka kapeita päitä tai suurta / pientä kokoa. Tästä seuraa, että samasta virheestä voidaan eri aikakausina rokottaa eri tavalla.

Omassa arvostelussa etsinnässä on vielä myös ne omat tärkeysjärjestykset. Kun rinnakkain on kaunis eläin, jossa tyyppi, koko, pää ja kunto on kohdillaan, mutta väri vain kohtuullinen – tai päin vastoin, upean värinen eläin, joka on ihan ”perushamsteri” tyypiltään ja omaa ehkä hieman heikomman pään tms. niin tällöin asia menee arvottamisen puolelle. Toiselle tuomarille saattaa olla oleellisempaa se upea väri (väristandardi), toinen taas katsoo enemmän sormiensa läpi sitä heikompaa väriä, ja antaa painoarvoa enemmän sille perusstandardille. Ihanne-eläimessä toki kaikki ovat kohdillaan, mutta niin onnellisessa asemassa harvemmin ollaan, että ei mitään huomauttamista olisi. Täydellistä eläintä kun ei ole.

Värit ovat aloitteleville tuomareille vaikeampi osuus. Ne ”omat värit”, joita itse kasvatan, tai joita itselle tulee kasvatuksen ”sivutuotteina”, ovat hyvällä tietopohjalla, mutta itselle vieraammat värit on haasteellisempia arvostella. Tässä kohdassa on vielä värejä, joita en ole itse edes koskaan nähnyt! Tällöin on selvää, että pelkän standardikuvan ja kuvauksen perusteella arvosteleminen on hankalaa. Aikansa ottaa, ennen kuin mieleen painuu jokaisesta väristä se ”ihannesävy”, johon sitten muita saman värisiä eläimiä vertaa. Tämä kaikki on sitä, mitä ei vain voi oppia ”lukemalla” tai tuomarikoulutuksen aikana. Tarvitaan paljon kokemusta, joka syntyy vain tuomarointeja tekemällä ja eläimiä siinä nähdessä.

Nurmijärvellä painoarvoni olikin selkeästi ja luonnollisesti sillä alueella, joka on itselle varmempi – eli tyypissä ja päässä. Jonkin verran tuli vastaan kapeampaa ja pidempää päätyyppiä. Standardi sanoo, että pään täytyy olla leveä, kasvojen on oltava lyhyet ja kuonon pyöreä. Erottuvaa, kapeaa kuono-osaa näkee paljon, ja nuorella eläimellä se usein on ”kasvuvaihe”. Leveys ei kuitenkaan ole pään arvostelussa ainoa huomioitava asia. Kapeammassakin päässä voi olla vaikka hyvä otsa ja ”muut asiat kohdillaan”.

Myöskin suurempia korvia tuli aika paljon vastaan. Samoin vastaavasti hieman liiankin pientä silmien kokoa. Silmät ovatkin usein yllättävän oleellinen yksityiskohta. Ne antavat oikean kokoisina ja asentoisina eläimelle ja sen ilmeelle sellaisen viimeisen silauksen. Usein myös väärässä kohdassa olevat tai väärän malliset silmät kertovat pään mittasuhteiden muista virheistä.

Tyypiltään löysin paljon hyviä eläimiä. Naaraat olivat lähes kaikki kivan mallisia. Urokset hieman pidempiä, kuten saavatkin olla. Jonkin verran löytyi takapainotteisuutta, jolloin eläimen etuosa on ”vaatimattomampi” ja hennompi. Samoin kokonaisuutta häiritsi muutamalla eläimellä pään pieni koko suhteessa eläimen koko kokoon.

Turkki oli Nurmijärven näyttelyssä pääosin eläimillä aika vaatimaton. Ei varsinaisesti huolestuttava, vaan lähinnä sellaista ”kelpaa, muta ei mitenkään näyttävä”. Epätasaisia turkkeja löytyi niin tiheydeltään kuin pituudeltaan. Myös turkin kuivuudesta mainitsin muutamille. Näissä asioissa on varmasti vaikuttamassa myös vuodenaika.

Suurin huolenaiheeni osuisikin eläinten kuntoon. Yllättävän paljon oli liian hoikkia eläimiä, ja niitä eläimiä, jotka olisivat hyötyneet hurjasti paremmasta lihasmassasta. Toisaalta toisessa ääripäässä oli hieman tuhdit eläimet. Paljon oli myös niitä, joille kirjoitutin ”ei saa lihoa” - arvosteluun. Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti nuorten eläinten kuntoon. Useampia nuori oli vähintäänkin tuhti.

​Värien osalta löytyi muutama oikein mukavasti omaa väristandardiinsa osuva yksilö. Varsinkin nuoremmissa eläimissä oli nähtävillä muutamia ikäisekseen erittäin lupaavan värinen eläin. Pitää muistaa, että monessa värissä sävy vahvistuu iän myötä. Usean eläimen kohdalle kuitenkin toivoi sävyn olevan voimakkaampaa ja puhtaampaa. Epätasaisuutta värissä näkyi paljon. Mutta nämä asiat ovat aika yleisiä puutteita, eikä niinkään olleet vain tämän näyttelyn ”saldoa”.

Standuissa päivän voittajaksi valikoitui komea mustasilmäinen valkoinen uros. Tämä poika omasi oikean standardin mukaisen tyypin, erittäin komean pään ja väri oli puhdas. Laahuksia olisi voinut olla enemmän, mutta tiheys ja turkin kunto muuten oli kohdillaan. Yhtenä miinuksena oli myös hieman ihannetta suurempi koko, mutta kukaan ei ole täydellinen. Koko ei kuitenkaan ylittynyt ihanteesta paljoa. Päivän kakkoseksi tullut kyllä antoi kovan vastuksen voittajalle, ja pohdinkin heidän välillä jonkin aikaa.

Ei-standuissa taso oli kirjava. Sijoitettavaa olisi varmasti ollut sen viiden verran, mutta valitettavasti ihmiset olivat hätäisinä pakanneet jo eläimensä, joten en saanut arvostelupöydälle uusintakierrokselle kaikkia haluamiani eläimiä. Näin ollen päätin sijoittaa vain pöydälle saaduista kolme ”varmaa”. Tässä kohtaa siis hätäisyydestä saattoi nyt menettää sijoituksen.

Voittaja oli tyypiltään ja pään yksityiskohdiltaan mukava. Arvosanaa laski tälläkin koko, joka oli myös hieman yli ihannekoon (214g ja hieman sarjassa ”ei saa lihoa”). Eläin oli kuitenkin myös hyvässä lihaskunnossa ja turkin kuntokin oli hyvä. Vaikka koon takia arvosana pikkuisen laski, riitti kokonaisuus kuitenkin ES-luokan voittoon.

Ensimmäinen tuomarointi oli mielenkiintoinen kokemus, ja odotan innolla uusia mahdollisuuksia päästä oppimaan lisää syrkeistä. Erityisesti lopuksi haluan kiittää sihteereitäni, sekä aivan upeaa assariani apujoukkoineen, jotka onnistuivat tekemään tuomarin työstä omalta osaltaan helppoa. Yhtäkään eläintä ei tarvinnut odottaa, eikä pöytä täyttynyt missään vaiheessa jo arvostelluista eläimistä. Kiitos!

Kiitos myös jokaiselle eläimensä minulle näytille tuoneille. Vaikka jokainen ei voi voittaa, ja vaikka niitä ”virheitäkin” löytyi, niin jokainen yksilö on silti yhtä arvokas kuin ne tällä kertaa päivän voittajiksi nousseet.

Kuva: Päivi Lindberg