Lempäälä 8.8.2020

Pirkanmaan nakertajien näyttelyssä arvostelin ei-standardi syyrianhamsterit (18 kpl) ja ensimmäisen kerran lyhytkarvaiset syyrianhamsterit (30 kpl).

Uutena tuomarina edelleen haen sitä omaa tyyliäni, ja koinkin, että tällä kertaa palkittavaksi päätyivätkin kovin erityyppiset eläimet kun ensimmäisellä tuomarointikerrallani (jolloin arvostelin pk:t ja es:t). Jäinkin pohtimaan asiaa jälkikäteen, ja totesin sen olevan yksi tärkeäkin asia tuomarointitielläni. Viimeksi painoarvo oli minulla tuomaroinnissa huomattavan vahvasti päässä ja tyypissä, tällä kertaa katselin eläimiä ehkä enemmän kokonaisuutena – ilman niin selkeää painoarvoitusta.

Erityisen mielenkiintoista oli huomata, että tällä kertaa katsoin hamstereiden päitä hieman eri näkövinkkelistä. Näinhän se on. Harvemmin vastaan tulee sitä ”tämä on täydellinen jokaiselta osalta” - päitä / ilmeitä, vaan usein toisella on tämä asia hyvin, toisella tuo. Yksi oleellinen asia itselleni päätä arvostellessa on pään leveys / pyöreys.
Standardi sanoo:
”Pään täytyy olla leveä, kasvojen on oltava lyhyet ja kuonon pyöreä. Otsassa tulee olla erottuva otsapenger. Pään tulee olla kooltaan sopusuhtainen vartaloon nähden.”
​
Päiden osalta tällä kertaa paikalla oli enemmän eläimiä, joiden päät edestä päin ehkä näyttivät pyöreiltä, mutta sivusta pään pituus oli pidempi ja otsassa oli puutteita. Päässä olevista virheistä kielii usein myös silmien asento. Useammalle mainitsin, että silmien katse suuntautuu sivulle. Kasvattajien kannattaakin yhtenä pointtina päätä arvostellessaan huomioida silmät. Katseen suuntautuminen hieman sivulle, kieliikin usein pään mittasuhteissa olevista virheistä.

Se, mikä ehkä pään pyöreydessä osan eläimien kanssa menetettiin, voitettiinkin esim. kuono-osissa. Monella oli kaunis pyöristynyt kuono-osa, vaikka pää muuten oli pidemmän mallinen.

Mielenkiintoista olikin todeta, että päässä itsessään on monia osa-alueita, joita voi arvottaa. Vaikka päässä olisi joku puute, voi siinä samalla toinen osa-alue olla tosi hyvä.

Omassa kasvatustyössäni arvostan korkealle pyöreää päätä, ja kasvattini ovatkin usein aika ”nallepäisiä”. Näin ollen se tyyppi on itselleni tutumpi ja "osuu silmään". Se ei kuitenkaan ole, eikä saa olla, päässä se ainoa tavoiteltava asia. Eri kasvattajien eläinten pään tyypeissä on eri vahvuuksia, ja tällä kertaa olin iloinen voidessani löytää niitä vahvuuksia ja katsoa eläimiä tältä osin hieman uusin silmin. Näin sitä itsekin oppii – niin tuomarina kuin kasvattajanakin.

Edelleen ihannepään tulisi olla standardin mukainen. Leveä, lyhyt ja näin ollen pyöreä. Silmien tulisi sijoittua kauas toisistaan, mikä tietysti ei ole mahdollista, mikäli pää on kapean mallinen. Vaikka etsimme ja tavoittelemme täydellisyyttä, niin kannattaa kuitenkin arvostaa myös niitä pienempiä osa-alueita, jotka eläimessä on hyvin.

Korvien osalta suuria korvia näkyi paljon. Jälleen yksi yksityiskohta, johon kannattaa kasvatuksessa kiinnittää huomiota. Nimenomaan yksityiskohta kohti täydellisyyttä. Suuret korvat ovat yksi mahdollinen virhe, mutta yksittäinen asia. Yksittäinen pieni asia ei saa mielestäni määrittää koko eläintä huonoksi.

Jonkin verran näkyi tyypiltään takapainoisia eläimiä. Tämä tarkoittaa sitä, että katsoessa näyttää siltä, että eläimen massasta suurempi osa on takana. Eläimestä tulee hieman päärynän mallisen näköinen. Uroksissa näkyi myös muutamia jo siinä ja siinä liiankin pitkiä eläimiä. Tällä kertaa en kuitenkaan tarttunut tähän aiheeseen kovin vahvasti, vaan saatoin kirjata vielä ihan ”ok”:n tyyppiin, vaikka jo hieman ajatuksissa pohdin, että saisi olla vähän lyhempi. Uroksethan saavat olla hieman pidemmän mallisia naaraisiin verrattuna. Kasvattajien kannattaa kuitenkin myös pysyä hereillä, että oikea tyyppi pysyy lajissa.

Ehkä tästä näyttelyistä suurimmaksi ihmetyksen aiheeksi nousi itselleni eläinten kunnot. Yllättävän suuri osa olisi hyötynyt lisämassasta tai vähintään paremmasta lihaksistosta. Muutamia hieman tuhteja tyyppejä löytyi myös. ES:ssä vihdoin tuli kaksi oikein kivakuntoista hamsteria käsiini. Quasi Dictum (om. Hilma Renkola) ja Neiti Näpsä (om. Cecilia Wargh) erottuivat huimasti muista. Käsissä he tuntuivat hyväkuntoisilta, jänteviltä ja lihaksikkailta. Nämä kaksi palkitsinkin kunniamaininnalla kunnosta.

Värit ja kuviot ovat maailma, joka on pohdituttanut minua oman hamsterinäyttelyharrastuksen alkuajoista asti. On mahtavaa, että meillä on väristandardit, jotka määrittelevät sen ihannesävyn standuväreille ja kuvioille. Ne tuleekin olla yhtenä suurena kokonaisuudessa niin jalostuksessa kuin näyttelyarvosteluissa. Värit kuitenkin elävät usein myös esim. eläimen iän tai turkin kasvuvaiheen mukaan. Monet värit rikastuvat iän myötä. Osa väreistä kokee rumempia vaiheita – tyypillisenä esimerkkinä musta ja sininen, joilla usein on niitä ”rusehtavia aikoja”. Satiini usein tummentaa suurinta osaa pääväreistä, kun taas laikut ja jo ihan pitkäkarvaisuus vaalentavat. On selvää, että esim. satiini normaali ja perusturkkinen normaali tai vaikka normaali laikukas eivät oikein päävärin sävyssä ole lähtökohtaisesti tasa-arvoisia. Toki meillä voi olla aivan upeasävyinen normaali laikukas tai heikkosävyinen satiiniturkkinen normaali, mutta on tärkeää muistaa, että on asioita, jotka vaikuttavat värisävyihin. Itse arvostellessani haluan tätä huomioida, enkä halua vaatia esim. sijoittaessani samaa värisävyä siltä laikukkaalta verrattuna vaikka siihen satiiniin.

Sama pätee esim. nuoriin eläimiin. Olisi minusta epäreilua odottaa nuorelta eläimeltä tietyissä väreissä erittäin rikasta sävyä – keskenhän se on. Hyvänä esimerkkinä tällaisestä väristä on keltainen, joka usein saa väriinsä syvyyttä iän mukaan.

Kuviot ne vasta monimutkaiseksi homman tekevätkin. Se, että saisi hyvätyyppiselle, upeaväriselle eläimelle vielä täydellisen kuvioinnin, voi jo sitten verrata jonkin sortin lottovoittoon. En kuitenkaan soisi, että näyttelyharrastajat tai varsinkaan kasvattajat jättäisivät kuviokasvatuksen kokonaan pois sen takia, että käytännössä aika harvalla eläimellä on loistava kuviointi. Ihannekuvio on hyvä pitää mielessä, mutta itse en halua rangaista kohtuuttomasti myöskään siitä, että siihen ihanteeseen harvemmin päästään. Kaunis, hyvä eläin on kaunis hyvä eläin, vaikka sillä nyt olisikin muutama kilpparilaikku liian vähän, rikkonainen / epätasainen nauha tai laikkuja epätasaisesti. Toki arvostelussa on hyvä asioista mainita, mutta esim. sijoituksilta en halua pudottaa muuten kivaa eläintä sen takia, että kuvio ei ole täydellinen.

Kun se täydellisen tai edes lähes täydellisen värin tai kuvion omaava eläin tulee vastaan, saa se ehdottomasti vau-efektin aikaan. Jos sen lisäksi eläin on muutenkin vau, niin voittajahan se on! Niitä kaikilta osin hienoja sieltä näyttelyistä yritetään löytää ja palkita, mutta totuus lienee, että usein jossain kohdin eläimessä vaikka sen värin perusteella olisi enemmänkin parannettavan varaa. Mihin kohtaan sen riman sitten nostaa... Mitä vielä antaa jonkin verran anteeksi, ja missä kohtaa sitten menee jo se ”ei-käy” -raja, onkin jokaisen tuomarin itse määriteltävä.

Luonne ja käsiteltävyys... Siinä se vasta yksi osa-alue onkin!

Ensisijaisesti hamsterit elävät lemmikkeinä. Vaikka meillä on lemmikkiluokka (PET), jossa käsiteltävyyden painoarvo on todella suuri, niin myös ulkomuotoluokassa sen tärkeys tulee minusta olla huomioitu.

Ulkkikseen osallistuvan syrkin ei mielestäni tarvi olla sellainen ”kaiken kestävä pallutettava”, mutta hyvin käsiteltävissä ja tutkittavissa sen tulee olla. Jos eläintä on vaikea käsitellä, ei se mielestäni ole voittaja-ainesta. Hyvin käsiteltävän ei kuitenkaan tarvitse olla luonteeltaan ”rauhallinen nallukka”. Vaikka eläin olisi vilkas ja ehkä vähän malttamatonkin, niin se silti voi ilmentää ystävällisyyttä, luottavaisuutta ja tietynlaista rentoutta. Pitää myös huomioida tilanteen erikoislaatuisuus. Juuri herätetty hamsteri voi olla hetken hämmentynyt. Siksi on tarvittaessa annettava eläimelle hetki aikaa, ennen kuin arvioi sen käsiteltävyyttä.

​​Halusin muistuttaa omalta osalta luonteen ja käsiteltävyyden tärkeyttä myös ulkomuotoluokassa, ja siksi jaoin tällä kertaa niille erittäin luottavaisesti suhtautuville käsitteltäville kavereille kunniamainintoja käsiteltävyydestä / luonteesta. Tällaisen kunniamaininnan saivat tällä kertaa Lea Kallion Äxxönrajoitettu Äxxönisti, Sanni Heinämäen Riittävästi Raitis, Nella Lampisen Ukkosen Uhmaus, Siiri Steniuksen Pikkumökin Taika ja Sateenkaaren Samba, sekä Hilma Renkolan Quod Sciam.

Lyhytkarvaisissa voitoin sertillä vei tällä kertaa arvosanalla erittäin hyvä, normaalin värinen Ferrari Perle Nero (om. Sarianne Väisänen). Tämä avoimen luokan uros oli kokonaisuudessa mukava. Koko oli ihannekoossa, tyyppi oikea ja päässä oikea pyöreä malli. Värisävy oli oikeanlainen. Korvat olisivat saaneet olla hieman pienemmät, ja tikkaustakin olisin toivonut vielä hieman lisää, mutta kokonaisuudessan kuitenkin oikein hieno eläin.

Sertin saivat myös toiseksi tullut Saija Kukkohovin Peppermint's Aurinkokuningas* joka jäi mieleen kauniistä päästä ja ilmeestä ja muutenkin mukavasta kokonaisuudesta. Hieman paremmalla tikkauksella olisi antanut erittäin suuren vastuksen voittajalle.

Ferrari Perle Nero kuva Sarianne Väisänen

Kaisla Jaakola-Siimeksen kolmanneksi sertilla sijoittunut Noctis Peter Pan valikoitui myös tuomarin suosikiksi. Tämä musta laikukas poika omasi mm. hyvän mustan värin, Kuvio ei ollut siltä osin standardin mukainen, että eläin ei antanut mielikuvaa valkoisesta eläimestä, vaan oli kuvion suhteen ns. peilikuva. En kuitenkaan halunnut tästä rangaista kohtuuttomasti muuten todella hienoa eläintä.

Sertin sai myös Sanni Heinämäen suklaan värinen Riittävästi Raitis. Tämäkin kokonaisuudessaan hieno eläin, joka olisi voinut nousta vielä korkeammallekin, jos värisävy olisi ollut vielä vähän parempi.

​Viidenneksi tulleesta Lea Kallion keltaisesta laikukkaasta Äxxönrajoitettu Äxxönististä tykkäsin paljon. Tämän kaverin pää muoto ja ilme oli todella kaunis, tyyppi oikea ja uros oli todella mukava käsitellä. Valitettavasti turkki ei ollut tällä kertaa parhaimmillaan, jonka takia serti ja mahdollisesti korkeampikin sijoitus jäi saavuttamatta.

Äxxönrajoitettu Äxxönisti kuva Lea Kallio

Ei-standardissa oli kokonaisuudessa tasaisempi taso. Luokan voittaja ps luonnonvalkoinen Satu Karjalaisen Lily of the Valley kiilasi tällä kertaa kärkeen tyyppinsä ja kokonaisuutensa tasaisuuden takia. Sijoituksille ylsivät myös Heidi Väyrysen Prim Rose, Krista Jokisen ja Maya Lassilan Tabü, Pihla Jaako-Siimeksen Noctis Maija Poppanen ja Hilma Renkolan Quasi Dictum.

Tuomarin suosikiksi erittäin kova pyrkijä oli myös hopeakyyhkynharmaa kk Siesta (om. Jessica Gullblom), jolle minun pitikin antaa myös kuviokunniamaininta, mutta valitettavasti en huomannut sitä kirjailla palkintolistoille. Kyseisen eläimen nenän edestä TS-palkinnon nappasi Quasi Dictum. 

Kokonaisuudessaan jälleen opettavainen tuomarointi, joka herätti paljon ajatuksia. Kuten taas huomasitte, niin myös vaaka oli minulla käytössä. Ja hyvä niin, sillä kyllä se välillä pääsee yllättämään, vaikka kuinka olettaa osaavansa käsimääräisesti jo arvioida noita kokoja. Koon suhteen päivän pienimmät painoivat n. 130g ja suurimmat lähemmäs 270g. Omasta kokemuksesta olen oppinut, että pienet voivat kasvaa yllättävän kauan (jopa vielä avoimen luokan ikäisinä), joten pieni koko itsessään ei yleisesti ottaen minua niin huolestuta. Myöskin pikkuisen ihannekoosta yli meneminen ei suuria tunteita minussa aiheuta, mutta siinä kohden kun mennään jo huimasti yli ihannekoon, vaikuttaa asia jo arvosanassakin. Onneksi suurin osa mukana olevista meni kivasti ihannekokoon. 

Kiitän jälleen kaikkia minulle eläimensä arvosteltavaksi tuoneita. Samoin kiitokset lähtevät reippaille nuorille, jotka toimivat sihteerinäni ja assarinani. Assarin työ varsinkin oli tässä näyttelyssä hurjan vaativa pienen luettelomokan takia. Hyvin veditte nuoret! 

Toivotaan korona ei estä loppuvuoden suunniteltuja näyttelyitä, ja päästään taas syksyn mittaan näyttelemään ja oppimaan lisää hamstereista!
.